lauantai, 6. maaliskuuta 2010

Jotenkin tässä kävi nyt niin, että kun lomat loppui ja koulu alko, sai alkaa ihan tosissaan opiskelemaan. Opettajat on melkein yhteistuumin tainnut päättää, että nyt otetaan löysät pois. Kokkailu ja oikeastaan kaikki muukin on jäänyt Vilkkaan Miehen vastuulle Keskivertotytön sivistäessä itseään.

Viime sunnuntaina tehtiin naudan pihvejä















Pihvit on siis nuijittu ohuemmiksi ja paistettu voissa punasipulin kera. Kaverina herkkusienistä, sipulista ja kuohukermasta tehty kastike.. Ja voissa paistettua suikaleiksi silputtua kaalia.

Mä yritän nyt tehdä ryhtiliikkeen ja kirjoitella tännekin enemmän. Myös toiveita tulevista postauksista saa esittää. Nyt mä jatkan iltaa punaviinin kanssa <3

-Keskivertotyttö-

0 kommenttia: